Blogi

Me yritysjohtajat saamme päivittäin useampia puheluita, joissa halutaan sopia tapaaminen. Perusteena voi olla niinkin kiinnostava syy, kuin että edustaja on liikkeellä juuri siellä suunnalla. Aina ei muisteta edes kertoa, mihin tapaaminen liittyisi. On selvää, että tuolla lähestymistavalla ei tuloksissa ole hurraamista.

Olemme parin viikon aikana saanut kymmeniä huolestuneita yhteydenottoja siitä, että mikä nyt on muuttunut BtoB-sähköpostimarkkinoinnissa. Pääosa yhteydenotiosta on liittynyt siihen, että eräs rekisteritoimittaja on uutisoinut omien ongelmiensa olevan koko toimialan ongelma, ja ihan Euroopan tasolla saakka.

20.06.2013 | Marko Viljanen

JM Tieto 17 vuotta

JM Tieto täyttää tänään 20.kesäkuuta 17 vuotta. Eli paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa sitten alkupäivien.

Olen ollut viimeisen 15 vuoden aikana mukana toteuttamassa lukuisia liiketoiminta-analyysejä, joissa on profiloitu yritysten asiakasrakennetta ja rahavirtoja. 10/90-sääntö toteutuu lähes poikkeuksetta: tärkein kymmenys asiakkaista tuo 90 prosenttia liikevaihdosta.

Muistan, kun olin joku vuosi sitten lounastamassa seurueessa, jossa oli mukana erään rekisteritoimittajan myyntijohtaja. Hän mainosti, että yrityspäättäjien sähköpostit ovat nyt ”hotinta hottia”. Ikävä kyllä tuo kommentti tarkoitti samalla sitä, että sähköpostiosoitteita myytiin surutta kaikille ja kaikkiin käyttötarkoituksiin.